Hyvin hoidetut metsät ovat tärkeitä hiilen ja veden luonnollisen kiertokulun, luonnon monimuotoisuuden ja paikallisyhteisöjen hyvinvoinnin kannalta. Olemme merkittävä metsänomistaja ja puun ostaja. UPM:n maankäytön ja metsätalouden suunnittelu perustuu ekosysteemipalveluiden kokonaisvaltaiseen tarkasteluun ja niiden turvaamiseen. Kestävillä metsänhoidon menetelmillä voimme turvata metsien tarjoamat monipuoliset hyödyt.

 
 

Kestävä metsätalous voi moninkertaistaa
metsistä saatavat hyödyt

Tavoitteemme tänään ja pitkälle tulevaisuuteen on istuttaa aina enemmän puuta kuin korjaamme. Istutamme vähintään yhden puun jokaista korjattua kohden – eli vuosittain noin 55 miljoonaa uutta puuntainta. 

Noudatamme puunhankintaa koskevia sitoumuksia, sääntöjä ja kansainvälisiä kestävän metsänhoidon periaatteita. Käytämme luotettavia kolmannen osapuolen vahvistamia järjestelmiä, kuten metsäsertifiointeja, varmistaaksemme toimitusketjumme täyden jäljitettävyyden ja jatkuvan parantamisen periaatteen.

 

Lupauksemme

  • Kaikki omat metsämme on sertifioitu tai sertifiointi on meneillään, mikäli kyseessä on uusi kohde.

  • Kaikki käyttämämme kuitu on 100 % sertifioitua vuoteen 2030 mennessä.

  • Tiedämme käyttämämme puun alkuperän, ja hankintaketjumme on 100 % sertifioitu.

  • Emme korjaa puuta trooppisista sademetsistä tai puuviljelmiltä, jotka ovat entisiä sademetsiä.

  • Emme korjaa puuta alueilta, joilla alkuperäiskansojen oikeudet ovat uhattuna.

  • Puunhankintamme ja metsänhoitomme ei aiheuta metsäkatoa.

 

Vastuullisuus alkaa alkuperästä

Hankimme puuta omista metsistämme, yksityisiltä metsänomistajilta ja b-2-b -kumppaneilta, kuten valtiolta ja muilta metsäteollisuusyrityksiltä. Vahvistamme kaikkien puunhankintaketjujemme raaka-aineiden alkuperän. Toimittajiemme on noudatettava vastuullisia liiketoimintakäytäntöjä, jotka on määritetty er the UPM:n Toimintaohjeessa toimittajille ja kolmansille osapuolille sekä omissa puunhankintaa koskevissa vaatimuksissa ja säännöissä. Erityisesti puunhankintaa koskevat ehdot perustuvat UPM:n puun alkuperää koskeviin toimittajavelvoitteisiin.

Käytämme hyväksyttyjä metsäsertifiointijärjestelmiä, kuten FSC ja PEFC. Käytämme sertifioitua puun alkuperän seurantajärjestelmää ja puunhankintamme on valvottua. Riippumattomilla ulkopuolisilla auditoinneilla varmistamme, että puu on hankittu 100 % vastuullisista lähteistä. Osallistumme myös aktiivisesti standardien kehittämiseen sekä tarjoamme metsäsertifiointia metsänomistajille heidän tarpeidensa mukaisesti.

Suomessa metsillämme on PEFC™- ja FSC®-sertifioinnit. Yhdysvaltojen Minnesotassa metsillämme on PEFC:n hyväksymä SFI-sertifiointi (Sustainable Forestry Initiative (SFI)). Uruguayn eukalyptusviljelmillämme on FSC- ja PEFC-sertifioinnit. Lisäksi hallinnoimme Suomessa ja Uruguayssa omia FSC-ryhmäsertifiointejamme, joihin yksityismetsänomistajat voivat liittyä. Vastaamme siitä, että sertifioituja metsiä hoidetaan standardien mukaisesti. Riippumattomat ulkopuoliset auditoijat varmistavat, että toimintamme vastaa standardien vaatimuksia.

Suunnittelu- ja hallintatyökalumme käyttävät paikkatietojärjestelmää (Geographic Information System (GIS). Se on maantieteellinen tietokanta, joka kattaa metsät ja vesistöt ja niiden kaltaiset luonnonvarat. Järjestelmään tallennetaan kaikki maantieteellisiä alueita koskeva olennainen tieto, kuten lain määräämät suojelualueet, monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elinympäristöt ja muut ympäristöltään herkät alueet. Paikkatietojärjestelmää päivitetään jatkuvasti eli käytännössä aina korjuun jälkeen sekä silloin, kun olemme saaneet uutta tietoa uhanalaisista lajeista, tärkeistä biotoopeista tai suojelualueista.

 

Metsien kasvun vahvistaminen vai hakkuista luopuminen?

 

Käytäntömme ja sitoumuksemme

UPM:n Toimintaohjeen ja vastuullisuussitoumuksen mukaisesti pyrimme luomaan pitkällä aikavälillä tuottavaa liiketoimintaa eettisesti ja vastuullisesti edistäen taloudellista, sosiaalista ja ekologista kestävyyttä. Olemme sitoutuneet kansainvälisesti hyväksyttyihin kestävän metsänhoidon periaatteisiin. Näihin kuuluvat metsäsertifiointijärjestelmät ja sertifioidut puun alkuperän seurantajärjestelmät. Kunnioitamme ja noudatamme paikallisia lakeja ja säädöksiä kaikkialla missä toimimme. Käymme jatkuvaa vuoropuhelua paikallisten sidosryhmien kanssa ja kunnioitamme heidän tarpeitaan ja oikeuksiaan.

Kaikkien puunhankinnassa ja metsätaloudessa työskentelevien on tunnettava UPM:n Toimintaohje ja käytössämme olevat sertifiointijärjestelmät. Tämä koskee myös urakoitsijoitamme ja heidän työntekijöitään. Meillä on oma verkkokoulutusalusta, jossa työntekijät voivat suorittaa vaaditut kurssit.
 

Omat metsämme ja puuviljelmämme

Omistamme yhteensä noin 900 000 hehtaaria metsää Suomessa, Uruguayssa ja Minnesotassa, Yhdysvalloissa. Alueet jakautuvat seuraavasti: Suomessa 520 000 hehtaaria, Uruguayssa 304 000 hehtaaria ja Yhdysvalloissa 76 000 hehtaaria. Lisäksi vuokraamme noin 170 000 hehtaaria puuviljelmiä Uruguayssa ja hoidamme noin 1,5 miljoonaa hehtaaria yksityismetsiä.

Yhtiömme metsät ovat strategisesti tärkeitä monin eri tavoin. Ne ovat tärkeä puu-raaka-aineen lähde, mutta niiden tehtävä on paljon laajempi. Metsillämme ja taimitarhoillamme – yksi Suomessa, kolme Uruguayssa – on tärkeä tehtävä modernin, kestävän metsänhoidon kehittämisessä. Pääaihealueitamme tutkimuksessa ja sidosryhmäyhteistyössä ovat monimuotoisuus, metsänhoidon käytännöt, uudistamismenetelmät, puunjalostus, ekosysteemipalvelut ja metsäteollisuuteen liittyvät yhteiskunnalliset kysymykset. Lisäksi metsämme tarjoavat käytännön koulutusympäristön työntekijöillemme ja urakoitsijoillemme ja toimivat tutkimus- ja kehityshankkeiden laboratorioina.

Valtaosa metsistämme on sekametsiä, joissa kasvaa luontaisia puulajeja. Metsämme Suomessa ovat boreaalisen vyöhykkeen ja Yhdysvalloissa pohjoisen lauhkean vyöhykkeen talousmetsiä. Uruguayssa metsät ovat puuviljelmiä, jotka on perustettu entisille ruohomaille, eikä niitä siis ole muutettu luonnonmetsistä puuviljelmiksi. Niille on istutettu eukalyptuspuulajeja, jotka eivät ole kotoperäisiä.

UPM:n eukalyptuksen viljelyyn erikoistunut Forestal Oriental (SP) Uruguayssa on puuviljelmätoimintojemme osaamiskeskus. Meillä on Uruguayssa kolme modernia taimitarhaa, joiden yhteenlaskettuvuosituotantokapasiteetti on lähes 40 miljoonaa tainta. Forestal Oriental omistaa noin 304 000 hehtaaria maata, josta noin 60 % on istutettua eukalyptusmetsää. Muut maa-alueet ovat suojeltuja. Ne toimivat karjan laidunmaana tai ovat metsänhoitoon liittyvän infrastruktuurin käytössä.

 

Englanninkielinen UPM Forest Action raportti kokoaa yhteen esimerkkejä parhaista metsänhoitoon liittyvistä käytännöistämme.

 
 
 

Lue lisää aiheesta

Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää
Blogi | Elina Warsta | 03/21/2024 09:02:54 | 2 min

Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää

Lue lisää
Luonnonhoito puree lahopuusta riippuvaiseen lajistoon
Blogi | Miika Laihonen | 11/28/2023 09:35:41 | 4 min

Luonnonhoito puree lahopuusta riippuvaiseen lajistoon

Lue lisää
2023 Nature Benchmark -kestävyysarviointi nostaa UPM:n ykkössijalle
Artikkeli | Elina Warsta | 11/08/2023 07:16:48 | 3 min

2023 Nature Benchmark -kestävyysarviointi nostaa UPM:n ykkössijalle

Lue lisää
UPM:n virtavesiohjelma mahdollistaa Arvajan koskireitin vaelluskala­tutkimuksen jatkumisen
Artikkeli | 10/19/2023 06:54:53 | 4 min

UPM:n virtavesiohjelma mahdollistaa Arvajan koskireitin vaelluskala­tutkimuksen jatkumisen

Lue lisää