Mukana jokaisessa päätöksessä

Etsimme jatkuvasti parempia ratkaisuja, joilla voimme vähentää toimintamme ympäristövaikutuksia valitessamme raaka-aineita, energianlähteitä ja tuotantomenetelmiä sekä kehittäessämme uusia tuotteita ja prosesseja.

 

Ympäristövaikutusten tunteminen

Kaikki toimintamme vaikuttaa ympäristöön, sekä suoraan että välillisesti. Metsänhoito vaikuttaa maisemaan, metsien rakenteeseen ja niiden monimuotoisuuteen. Tuotantoprosesseista syntyy päästöjä vesistöön ja ilmaan. Kiinteää jätettä syntyy tuotantolaitoksissa, ja myös melu- ja hajuhaittoja on hallittava. Välillisiä vaikutuksia aiheutuu pääasiassa kuljetuksista sekä raaka-aineiden, kemikaalien, polttoaineiden ja sähkön hankinnasta.

Kevyempi ympäristöjalanjälki

Tavoitteemme on pienentää toimintamme ja tuotteidemme ympäristövaikutuksia niiden koko elinkaaren ajalta – aina raaka-aineiden hankinnasta ja tuotteiden valmistuksesta, jakelusta ja käytöstä kierrätykseen ja uudelleenkäyttöön asti. Tehtaamme kiinnittävät erityistä huomiota ilmaan, veteen, energiaan ja jätteeseen sekä melu- ja hajuhaittoihin.

 

Seuraavassa taulukossa näet yhteenvedon merkittävimmistä ympäristövaikutuksistamme ja siitä, mitä teemme hillitäksemme niitä:

​Merkittävä ympäristönäkökohta Tärkein ympäristövaikutus Toimenpiteet
Puuraaka-aineet Metsäekosysteemien käyttö (biodiversiteetti, metsäekosysteemien tuotteet ja palvelut, maankäyttökysymykset);
selluntoimittajien aiheuttamat välilliset ympäristövaikutukset.
​Sertifioidusta, kestävästä metsänhoidosta saatavan puun
käyttö (alkuperän todentaminen), selluntoimittajien arviointi.
​Kemikaalit Toimittajien välilliset ympäristövaikutukset;
virheellisestä käsittelystä ja varastoinnista johtuva saastuminen.
Toimittaja-auditoinnit, sertifioitujen ympäristö-järjestelmien edellyttäminen, ympäristön kannalta kestävien tuotteiden valitseminen.
​Fossiiliset polttoaineet Uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö, ilmastonmuutos. Lämmön ja sähkön yhteistuotanto, uusiutuvien polttoaineiden käytön maksimointi, tehokas energiankäyttö.
Voimalaitosten päästöt ilmaan ​Maaperän happamoituminen (NOX, SO2), ilman saastuminen (hiukkaset), ilmastonmuutos (fossiilisista polttoaineista peräisin oleva CO2). Päästörajojen noudattaminen*, jatkuva parantaminen, uusiutuvien polttoaineiden ja maakaasun käyttö,
päästökauppa.
Päästöt veteen Rehevöityminen (typpi, fosfori), hapen kulutus (COD, BOD), sellutehtaiden halogenoidut orgaaniset yhdisteet (AOX). ​Päästörajojen noudattaminen*, jatkuva parantaminen, nykyaikainen alkuaineklooriton kemiallisen massan valmistus.
Kiinteä kaatopaikkajäte Kaatopaikkojen ja kunnallisten jätteenpolttolaitosten käyttö. Talteenottoasteen parantaminen tai hyvän talteenottoasteen säilyttäminen.​
Melu Haittavaikutukset lähiympäristöön. Päästörajojen noudattaminen*, jatkuva parantaminen.
Hajuhaitta ​Haittavaikutukset lähiympäristöön. Tuotantolaitosten ja jäteveden puhdistamoiden toiminnan
optimoiminen.
​Kuljetus ​Välilliset ympäristövaikutukset
(energiankulutus, päästöt ilmaan, melu).
Asianmukaisten kuljetusmenetelmien käyttö, kahdensuuntaiset kuljetukset, sähkötrukkien käyttö.​
Tuotteet Ympäristön kannalta kestävä hävittäminen käytön jälkeen. Kierrätys (keräyspaperin käsittely).
Maaperä Ilmaan ja veteen joutuvien päästöjen aiheuttama maaperän happamoituminen; kaatopaikkojen tai kemikaalien ja öljyä sisältävien laitteiden aiheuttama saastumisriski Suositellut menettelytavat kemikaalien varastoinnissa ja käsittelyssä, kaatopaikkalupien ja -säädösten noudattaminen (kaatopaikkojen eristäminen, kaasujen kerääminen ja käsittely, suotovesien käsittely).

​* Toimintaluvissa määritettyjen jätevesikuormituksen, ilmaan joutuvien päästöjen ja melun päästörajojen noudattaminen estää merkittävien ympäristövaikutusten syntymisen.


 

Integroidut hallintajärjestelmät vievät tuloksiin

Tehtaamme käyttävät integroituja, sertifioituja hallintajärjestelmiä ympäristöasioiden käytännön hallintaan. Hallintajärjestelmät kattavat laadunhallinnan, ympäristönsuojelun, energiatehokkuuden sekä terveys- ja työturvallisuuskysymykset. Järjestelmät tukevat jatkuvaa parantamista systemaattisella tavoitteenasettelulla ja tulosten seuraamisella.
 

Tehtaiden integroituihin hallintajärjestelmiin kuuluu myös puun alkuperän seurantajärjestelmä eli Chain of Custody.

Ympäristöasiat kuuluvat kaikille

Tehtaiden on varmistettava, että ulkopuolelta tulevia velvoitteita noudatetaan ja että sisäisesti asetetut tavoitteet saavutetaan. Tehtaiden ympäristöpäälliköt tai johdon nimeämät vastuuhenkilöt toimivat meillä asiantuntijoina ja huolehtivat käytännön seikoista sekä ympäristöasioiden kehittämisestä, koordinoinnista ja raportoinnista. Ympäristö- ja vastuullisuusjohtajamme vastaa koko konsernin ympäristöasioista.

Ympäristöasiat ovat osa jokaisen työntekijän arkea ja siksi ympäristöasioihin liittyvä osaaminen on osa ammattitaitoa. Järjestämme ympäristökoulutusta esimerkiksi säännöllisen kemikaalien käsittely-turvallisuus- ja riskienhallintakoulutuksen muodossa sekä osana uusien työntekijöiden perehdytystä.

Toimia ympäristön jatkuvaksi parantamiseksi

Arvioimme ympäristötoimintaamme kokonaisvaltaisesti ja teemme sitä monin eri tavoin:

·       vähennämme johdonmukaisesti suoria ja epäsuoria negatiivisia vaikutuksiamme

·       koulutamme työntekijöitämme pysymään ajan tasalla päivittäisissä tehtävissään

·       jaamme parhaita käytäntöjä ja ideoimme yhdessä

·       reagoimme nopeasti muuttuviin tilanteisiin 

Noudatamme kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä ja pyrimme nollatoleranssiin ympäristöpoikkeamien osalta. Kunnianhimoisten 2030-tavoitteidemme saavuttaminen edellyttää uusien teknologioiden käyttöönottamista ja kokonaisvaltaista, eteenpäin katsovaa investointisuunnittelua. 

Clean Run -konseptimme täydentää käytössä olevia sertifioituja johtamisjärjestelmiä. Sen avulla voimme tehokkaasti hallita ja jatkuvasti kehittää ympäristöön liittyvää toimintaamme. 

Vahvistamme ympäristösuorituskykyämme Clean Run -konseptin avulla 

Clean Run on kokonaisvaltainen konsepti päivittäisten ympäristöasioiden hallintaan kaikkialla UPM:ssä. Se täydentää ISO 14001 -ympäristöjohtamisjärjestelmää, johon kaikki  ympäristötoimintamme perustuu. UPM:n vastuullisuustiimi omistaa konseptin ja koordinoi yhtiötason toimintoja yhdessä liiketoimintojen kanssa.

Clean Run määrittelee prosessit, roolit ja vastuut jokaiselle UPM:n työntekijälle sekä ohjeet ympäristötavoitteiden, auditointien, ilmoitusten ja poikkeamien hallintaan. Sen avulla hallitaan myös ympäristöriskejä ja kehitetään jatkuvasti hallintatoimenpiteitä riskien pienentämiseksi. Parhaiden käytäntöjen jakaminen tehtaiden välillä on olennainen osa Clean Run -konseptia.

Kunnianhimoisten pitkän aikavälin ympäristötavoitteiden edistäminen liiketoimintojen kanssa on keskeinen osa Clean Run -prosessia. Clean Run tarjoaa tehtaille puitteet ympäristö-suorituskyvyn systemaattiseen parantamiseen.

Clean Run luokittelee ympäristöilmoitukset asteikolla 0-5 ympäristövaikutusten vakavuuden perusteella:
Ympäristökävelyt ja keskustelut, ympäristöhavainnot (kategoria 0), läheltä piti -tilanteet (kat. 1-2) ja poikkeamat (kat. 3-5).

 

Ympäristöriskien hallinta

Kaikilla tehtailla ennalta ehkäistään ympäristövaaroja monin eri tavoin. Mahdolliset riskit on arvioitu ympäristöriskikartoituksilla. Paperi- ja sellutehtaiden merkittävimmät riskit liittyvät prosessihäiriöihin sekä kemikaalien kuljetukseen, varastointiin ja käsittelyyn tehtailla.

Riskinarvioinnit säilytetään tehtailla. Tiedot päivitetään prosessimuutosten yhteydessä.

Tehtailla on määritetty varotoimenpiteet onnettomuus- ja hätätilanteiden varalta. Niillä estetään tai vähennetään ympäristölle aiheutuvia haittavaikutuksia. Useimmilla tehdaspaikkakunnilla on oma palokunta tai palohenkilöstö, joka on koulutettu myös kemikaalivahinkojen torjuntaan. 

 

UPM:n uusin Itämeri-sitoumus siirtää merikuljetuksien jätevesien purun mereltä maihin

 
 

Lue lisää aiheesta

Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta
Artikkeli | 04/08/2024 08:02:12 | 2 min

Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta

Lue lisää
UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille
Artikkeli | Anu Ritvanen | 03/27/2024 13:16:24 | 1 min

UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille

Lue lisää
Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää
Blogi | Elina Warsta | 03/21/2024 09:02:54 | 2 min

Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää

Lue lisää
EU:n uudet pakkaussäännöt ovat (melkein) täällä
Artikkeli | Jukka-Pekka Rantakokko | 03/20/2024 10:51:39 | 5 min

EU:n uudet pakkaussäännöt ovat (melkein) täällä

Lue lisää