UPM:n toimihenkilöiden lakko päättyi

Helsinki, 2011-04-20 08:45 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- (UPM, Helsinki, 20.4.2011 klo 9.45) – Toimihenkilöiden 6. huhtikuuta UPM:ssä aloittama kahden viikon lakko on päättynyt tänään klo 6. Lakkoon osallistui noin 1 000 UPM:n toimihenkilöä, jotka työskentelevät muun muassa tuotannossa, toimitusketjussa sekä talous- ja henkilöstöhallinnossa.

"Lakon kustannusvaikutus jäi ennakoitua pienemmäksi, noin miljoonaan euroon. Merkittävien erityisjärjestelyjen ja muun henkilöstön joustavuuden ansiosta onnistuimme turvaamaan asiakastoimitukset ja pitämään tuotantolinjat käynnissä Tervasaaren tehtaan yhtä paperikonetta lukuun ottamatta. Valitettavasti UPM:n maksuliikenteessä tulee lakon seurauksena olemaan viivästyksiä vielä viikkojen ajan", sanoo UPM:n Paperiliiketoiminnan johtaja Jyrki Ovaska.

Valtakunnansovittelijan johdolla käytävät neuvottelut päättyivät eilen tuloksettomina ja ne jatkuvat tiistaina 26.4. Pro on ilmoittanut ulottavansa paperiteollisuuden toimihenkilöiden kahden viikon lakon seuraavaksi Stora Enson, Metsäliiton ja Myllykosken toimihenkilöihin keskiviikosta 27.4. alkaen. UPM ei ole suunnitellun lakon piirissä.

Lisätietoja antaa:
Johtaja Jyrki Ovaska, UPM, Paperiliiketoimintaryhmä, puh. 0204 15 0564

UPM, Viestintä
Media Desk, puh. 040 588 3284
media@upm.com