UPM:n ja SYKE:n tutkimus ekosysteemipalveluista laajentaa käsitystä puupohjaisten tuotteiden ympäristövaikutuksista

(UPM, Helsinki, 30.9.2015 klo 10 EET) – UPM ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) ovat kehittäneet menetelmää, jolla voidaan arvioida puuntuotannon rinnalla metsästä saatavia muita hyötyjä eli ekosysteemipalveluja osana puupohjaisten tuotteiden ympäristövaikutuksia. Pilottitutkimuksessa tarkasteltiin sellutonnin valmistukseen tarvittavan puumäärän kasvatuksen vaikutuksia ympäristöön. Tutkimuksen kohteiksi valittiin metsien hiilinieluvaikutus, vesiensuojelu ja luontaisen metsälajiston ylläpito. Selvityksen mukaan metsä, josta sellupuu hankitaan, tuottaa puuraaka-aineen lisäksi monipuolisia hyötyjä.

Tutkimuksen perustana oli UPM:n havusellutonnin tuotantoon Suomessa tarvittava puumäärä ja puiden kasvatukseen tarvittava aika. Kasvatettava puusto puhdistaa elinkaarensa aikana keskimäärin yli 8 miljoonaa litraa vettä ja sitoo yli 4 000 kg hiilidioksidia.

Valtaosa maamme yli 20 000 metsälajista elää myös puuntuotannossa olevilla alueilla, ja sellutonnin raaka-aineeksi kasvatettavien puiden varassa elää useita satoja lajeja, kuten sieniä, sammalia, jäkäliä ja hyönteisiä. Metsien uudistamisella turvataan lajiston säilyminen pitkällä aikavälillä.

UPM:n toiminta perustuu puun monipuoliseen ja tehokkaaseen käyttöön. Sellun lisäksi yhtiö valmistaa puusta sahatavaraa, vaneria, papereita ja tarramateriaaleja sekä hyödyntää tuotannon sivuvirrat ja tähteet biokemikaalien, energian sekä uusiutuvan dieselin tuotantoon.

Pioneerityö avaa uusia näkökulmia kestävyystarkasteluun

”Ekosysteemipalveluiden avulla maankäytön ja raaka-ainetuotannon ympäristövaikutuksia voidaan kuvata aiempaa monipuolisemmin. Valikoimme tutkimukseen indikaattorit, jotka liittyvät tärkeimpiin maailmanlaajuisiin ympäristökysymyksiin, kuten uusiutuviin luonnonvaroihin, ilmastonmuutokseen, puhtaaseen veteen ja luonnon monimuotoisuuteen. Kokonaisuudessa metsistä saatavat hyödyt ovat hyvin monipuolisia aina keruutuotteista virkistyskäyttöön”, sanoo UPM:n kansainvälisten metsäasioiden johtaja Timo Lehesvirta.

”Suomen kehittyvä biotalous tarvitsee lisää vastaavia hankkeita. Yritysten tulisi sisällyttää luonnosta saatavien ekosysteemipalveluiden tarkastelu osaksi hallintajärjestelmiään ja kehittää tästä vastuullista ja kannattavaa liiketoimintaa. Ekosysteemipalveluiden indikaattoreita tai mittaamismenetelmiä ei ole vielä missään yhteismitallisesti sovittu. Toteuttamamme tutkimus on askel eteenpäin tässä kehityksessä”, sanoo SYKE:n erikoistutkija Petteri Vihervaara.

Lisätietoja antavat:
Johtaja Timo Lehesvirta, Kansainväliset metsäasiat, UPM p. 0400 752 212
Erikoistutkija Petteri Vihervaara, SYKE, p. 0295 251740

 

UPM, Media Desk
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com

www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal
www.linkedin.com/company/upm-kymmene

UPM
UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 20 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi

Suomen ympäristökeskus
Suomen ympäristökeskus (SYKE) on valtion tutkimus- ja asiantuntijalaitos, joka tarjoaa yhteiskunnan kestävän kehityksen kannalta tarpeellista tietoa, osaamista ja palvelua. SYKE on osa valtion ympäristöhallintoa, ja se toimii pääosin ympäristöministeriön, mutta vesivaroihin liittyen maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa. Meillä on taitoa, intoa ja rohkeutta vaikuttaa ympäristön parhaaksi. www.syke.fi

UPM ja SYKE ovat tehneet pitkään yhteistyötä yhdessä ja muiden ympäristö- ja metsäalan toimijoiden kanssa muun muassa vastuulliseen metsänhoitoon, ympäristöjohtamiseen sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvissä kehittämishankkeissa.

Lisätietoja yhteistyöhankkeista:

Uhanalainen valkoselkätikka voi menestyä myös talousmetsissä http://www.syke.fi/fi-FI/content/33798/0

Kahdeksan vuoden kokemukset harjujen paahde-elinympäristöjen hoidosta yksiin kansiin http://www.syke.fi/fi-FI/content/33008/0

UPM toimii edelläkävijänä globaalissa EMAS-ympäristörekisteröinnissä  http://www.upm.com/FI/MEDIA/Uutiset/Pages/UPM-toimii-edelläkävijänä-globaalissa-EMAS-ympäristörekisteröinnissä-–-UPMn-EMAS-001-Wed-12-Sep-2012-11-00.aspx