UPM:n Parkanon entiselle jalostetehtaalle uutta yritystoimintaa

(UPM, Helsinki, 29.4.2010 klo 10.00) – UPM on allekirjoittanut esisopimuksen Parkanon jalostetehtaan kiinteistön myymisestä. Jalostetehtaan tiloihin on tulossa tehtaan entisen paikallisjohdon toimesta perusteilla oleva puunjalostusliiketoimintaan keskittyvä yritys.

UPM:n sahaliiketoiminta päätti tammikuussa keskittää jalostetuotantoaan Suomessa Aureskosken yksikköön ja lopettaa noin 20 kilometrin päässä sijaitsevan Parkanon jalostetehtaan toiminnan.

UPM on siirtänyt tuotantoa Aureskoskelle Parkanon suljettavasta yksiköstä sekä Kaukaan jalostetehtaalta Lappeenrannasta. Aureskosken jalostetehtaan laajenevan tuotevalikoiman ansiosta sen toiminta yhtenä Suomen merkittävimpänä jakelukeskuksena kasvaa.

Parkanon tehtaalla on sovittu 12 henkilön siirtymisestä Aureskoskelle tuotanto- ja suunnittelutehtäviin. Tuotannollinen toiminta Parkanosta siirrettävillä linjoilla alkaa Aureskoskella toukokuussa.

Työstä työhön –ohjelma etenee Parkanossa, Heinolassa ja Lappeenrannassa

UPM:n Suomen saha- ja vaneriliiketoimintojen uudelleenjärjestelyjen yhteydessä yhtiö käynnisti tammikuussa Työstä työhön –ohjelman lievittämään tehtaiden sulkemisten vaikutuksia. Ohjelmaan sisältyy aktiivisia työllistämistä ja uudelleenkoulutusta edistäviä toimenpiteitä yhteistyössä useiden eri osapuolten kanssa. UPM on varannut uudelleentyöllistymiseen tähtäävään koulutukseen yhteensä 1,5 miljoonaa euroa sekä starttirahaa yritysten perustamista varten miljoona euroa.

Kolmessa kuukaudessa lähes 310:lle noin 650:stä ilman työtä vaille jääneestä on löytynyt uusi työ- tai opiskelupaikka tai eläkeratkaisu. Parkanon tehtaan tiloissa aloittavan uuden yrityksen tavoitteena on myös työllistää mahdollisimman monta työtä vailla olevista UPM:n irtisanotuista työntekijöistä.

Parkanon, Heinolan ja Lappeenrannan Työstä työhön -ohjelman puitteissa on tähän mennessä perustettu kaksi uutta yritystä, mikä on selvästi odotettua vähemmän. UPM kannustaa työtä vailla olevia henkilöitä yrittäjyyteen tarjoamalla starttirahaa. Starttirahaa voi hakea vuoden 2011 loppuun asti ja yrityskohtaista tukea voi saada 20 000 euroon asti. Myös irtisanottujen uudelleentyöllistymiseen tähtäävän koulutuksen tukeminen jatkuu.

Työ uuden liiketoiminnan löytämiseksi uudelleenjärjestelyiden seurauksena tyhjilleen jääviin kiinteistöihin on jatkunut tiiviinä. Heinolassa ja Lappeenrannassa on oltu yhteydessä yli 250 potentiaaliseen yritykseen. Molemmilla paikkakunnilla on käyty keskusteluja tilojen mahdollisesta myymisestä tai vuokraamisesta. Päätöksiä ei tältä osin kuitenkaan ole vielä tehty ja keskustelut jatkuvat edelleen.


Lehdistötilaisuus

Parkanon tehtaan myyntiä koskeva lehdistötilaisuus järjestetään tänään 29.4.2010 klo 12.00 seuraavasti:

UPM:n Parkanon jalostetehtaan neuvottelutiloissa, osoite Teollisuustie 11, jossa ovat paikalla UPM:n johtajat Arto Halonen, Matti Nordberg ja henkilöstöpäällikkö Tapio Laine.

Paikallinen yhteyshenkilö: Viestintäpäällikkö Antti Ratia, UPM, Sahaliiketoiminta, puh. 040 487 2173.

Lisätietoja – klo 12.45 jälkeen:
Johtaja Tuomo Visanko, UPM, Metsä ja sahat -liiketoiminta-alue, puh. 020 415 6300
Johtaja Arto Halonen, UPM, Sahaliiketoiminta, puh. 040 823 2877
Henkilöstöpäällikkö Tapio Laine, UPM, puh. 040 565 8472