UPM:n Kajaanin tehtaat sata vuotta

(UPM, Kajaani, 16.1.2007) - Maaliskuun 9. päivänä tulee kuluneeksi sata vuotta, kun Kajaanin Puutavara Osakeyhtiön perustava kokous pidettiin Riihimäellä. Yhtiön pääosakkaita olivat Kalle Välimaa sekä Paloheimo-veljekset Hjalmar Gabriel, Karl Alfred ja Paavo Paloheimo. Muut osakkaat olivat ähtäriläinen August Annila ja kajaanilainen kauppias Ivan Sergejeff.

Suunnitelmana oli rakentaa tehtaan sijaintipaikalle Kajaanin Tihisenniemeen ensimmäisessä vaiheessa saha, ja myöhemmin sellutehdas ja paperitehdas sekä valjastaa Kajaaninjoen kosket energian lähteeksi. Kainuuseen sijoitetun metsäteollisuuden taustalla oli oletus Kainuun metsistä halpana raaka-aineena. Paperitehdassuunnitelma oli valmis jo vuonna 1914 mutta työt keskeytettiin 1. maailmansodan alettua. Paperin tuotanto alkoi vihdoin 1919.

Tihisenniemellä on vuosikymmenten kuluessa valmistettu tuotteita laidasta laitaan. Alueella on eri aikakausina toiminut sahan ja paperitehtaan lisäksi sellutehdas, puusepäntehdas, tiilitehdas, puuhiomo, spriitehdas, klooritehdas, karjatila ja mylly. Metsäteollisuuden lisäksi yhtiön toimialaan on aikoinaan kuulunut malminetsintä ja elektroniikkateollisuus. Tänä päivänä UPM Kajaani keskittyy sanomalehti- ja aikakauslehtipaperin sekä sahatavaran valmistukseen. Tärkeinä toimijoina niemellä ovat lisäksi UPM Metsän, Kajaanin piiri sekä Kainuun Voima.

Juhlavuosi 2007

Kajaanin tehtaiden historiaa juhlitaan monin eri tavoin. Kainuun museossa avautuu 21.1. näyttely "100 vuotta Tihisenniemellä – Kajaanin Puutavara Osakeyhtiöstä UPM:ään". Näyttely kertoo teollisuuden ja teollisuusalueen historiasta. Näyttely on avoinna 22.4.2007 asti.

Perustamispäivänä 9.3. julkistetaan Kajaanin tehtaiden satavuotishistoriateos, jonka on kirjoittanut Sakari Virtanen. Perustamispäivää juhlistetaan myös kutsuvierastilaisuudella yhtiön kerhotiloissa.

Maaliskuun viimeisenä lauantaina 31.3. tehdasalueella järjestetään avoimet ovet, jossa kuntalaisilla on mahdollisuus päästä tutustumaan paperitehtaan ja sahan toimintaan.

Tehtaalaisten omat juhlat järjestetään elokuussa kahtena peräkkäisenä lauantaina 18.8. ja 25.8. Lisäksi yhtiö järjestää eläkeläisille juhlan 22.8.

Päätapahtumien lisäksi tehtaalla on tarkoitus järjestää erilaisia pienimuotoisia tilaisuuksia mm. asiakkaille, opiskelijoille ja koululaisille.

Toimituksille tiedoksi:
Tärkeitä merkkipaaluja Kajaanin tehtaiden historiassa:
1907 Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö aloitti toimintansa, sahan tuotanto alkoi
1910 sulfiittisellutehdas käynnistyi
1917 Ämmäkosken vesivoimala valmistui
1918 yhtiön osakkeiden noteeraus Helsingin Pörssissä alkoi
1919 paperikone 1 käynnistyi
1943 Koivukosken voimalaitos valmistui
1945 yhtiön nimi muuttui Kajaani Oy:ksi
1963 paperikone 2 käynnistyi
1970 yhtiö aloitti elektroniikkatuotannon
1971 paperikone 3 käynnistyi
1973 – 1985 Toppilan sulfiittitehdas Oulussa oli osa Kajaani Oy:tä
1982 paperikone 4 käynnistyi, sulfiittisellutehdas lopetti toimintansa, elektroniikkateollisuus myytiin
1983 paperikone 1 pysäytettiin
1989 Kajaani Oy yhdistyi osaksi Yhtyneitä Paperitehtaita
1996 Repola Oy ja Kymmene Oy yhdistyivät; Kajaanin tehdas tuli osaksi UPM-konsernia

Kajaanin satavuotisjuhlavuoden tunnuksessa voi nähdä paitsi luvun sata, myös savupiipun ja tehdasrakennuksen sekä paperirullia. Tunnuksen on suunnitellut Martti Hänninen Valkeakoskelta.

Lisätietoja juhlavuoden tapahtumista antaa:
Viestintäpäällikkö Sini Paloheimo, UPM Kajaani, puh. 0204 140189 tai 040-5615203