UPM:lle uusi 150 miljoonan euron kannattavuuden parantamistavoite – UPM Paper ENA suunnittelee vähentävänsä painopaperikapasiteettia 800 000 tonnilla vuoden 2015 aikana

UPM-Kymmene Oyj    Pörssitiedote                             13.11.2014 klo 9.30

UPM on asettanut uuden 150 miljoonan euron vuotuisen kannattavuuden parantamistavoitteen, joka on määrä saavuttaa vuoden 2015 loppuun mennessä. Tavoite sisältää muuttuvien ja kiinteiden kustannusten säästöjä kaikissa UPM:n liiketoiminnoissa sekä suunniteltuja kapasiteetin sulkemisia, jotka kohdistuvat yhä ylikapasiteetista kärsivään Euroopan paperiliiketoimintaan.

“Viimeisen 12 kuukauden aikana olemme onnistuneet parantamaan kannattavuutta virtaviivaistamalla ja kohdentamalla toimintaamme sekä alentamaan merkittävästi muuttuvia kustannuksiamme. Uusi organisaatiomme on näyttänyt kykynsä saada aikaan tuloksia ja olemme tunnistaneet liiketoiminnoissamme uusia kannattavuuden parantamismahdollisuuksia. Aiomme saavuttaa ne vuoden 2015 aikana”, sanoo UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen.

”Euroopan paperiliiketoiminta on oma lukunsa. Vuoden 2014 aikana kannattavuutemme on parantunut. Siitä huolimatta nykyiset käyntiasteemme ovat epätyydyttävät, eikä tämänhetkinen taloudellinen tilanne lupaa myötätuulta vuodelle 2015. Suunnittelemme tuotannon sopeuttamista vastaamaan kannattavaa kysyntää. Kustannussäästöt halutaan varmistaa ilman, että toimituksemme asiakkaille vaarantuvat rakenteellisesti supistuvilla markkinoilla”, sanoo Pesonen

Suunnitellut sulkemiset UPM Paper ENA:ssa

UPM suunnittelee vähentävänsä Euroopan painopaperikapasiteettiaan pysyvästi noin 800 000 tonnilla. Kapasiteettia suunnitellaan suljettavan Ranskassa, Suomessa ja Isossa-Britanniassa.

UPM suunnittelee sulkevansa pysyvästi:

  • sanomalehtipaperikone 3:n UPM Chapellen tehtaalla Ranskassa 
  • sanomalehtipaperikone 1:n UPM Shottonin tehtaalla Isossa-Britanniassa
  • SC-paperikone Jämsänkoski 5:n UPM Jokilaakson tehtailla Suomessa
  • päällystettyä aikakauslehtipaperia valmistavan paperikone 2:n UPM Kaukaan paperitehtaalla Suomessa

Lisäksi yhtiö suunnittelee Paper ENA:n toimitusketjun suunnitteluun ja tilausten toimittamiseen liittyvien toimintojen keskittämistä Tampereelta ja Altrinchamista Augsburgiin ja Dörpeniin Saksaan.

Mikäli kaikki kapasiteetin sulkemiseen liittyvät suunnitelmat toteutuvat, UPM:n henkilöstömäärä tehtailla vähenisi noin 550 henkilöllä vuoden 2015 loppuun mennessä. Henkilöstöneuvottelut käynnistetään marraskuun aikana kunkin maan paikallisen lainsäädännön mukaisesti.

UPM Chapellen sanomalehtipaperikone 3:n ja UPM Shottonin sanomalehtipaperikone 1:n vuosittainen kapasiteetti on yhteensä 345 000 tonnia sanomalehtipaperia. Jämsänkosken SC-paperikone 5:n ja UPM Kaukaan päällystettyä aikakauslehtipaperia valmistavan paperikone 2:n vuosittainen kapasiteetti on yhteensä 460 000 tonnia aikakauslehtipaperia, josta 235 000 tonnia on päällystämätöntä ja 225 000 tonnia päällystettyä mekaanista aikakauslehtipaperia. Koneet suunnitellaan suljettavan vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä.

Tuotanto jatkuu kaikilla edellä mainituilla neljällä paperitehtaalla tehtaiden muilla koneilla.

“Olemme pahoillamme suunniteltujen sulkemisten vaikutuksesta henkilöstöömme, joka paineidenkin keskellä on ollut lojaalia ja sitoutunutta. Meidän täytyy kuitenkin sopeuttaa toimintamme muuttuvilla markkinoilla – se on ainoa mahdollisuus taloudellisesti kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Suunniteltujen toimenpiteiden tavoitteena on varmistaa Eurooppaan jäävän kapasiteettimme tehokas käyttö”, sanoo UPM Paper ENA:n johtaja Bernd Eikens.

***

Koko kannattavuuden parantamisohjelma pitää sisällään muuttuvien ja kiinteiden kustannusten säästöjä kaikissa UPM:n liiketoiminnoissa ja funktioissa. Osana ohjelmaa UPM käy läpi kaikkien liiketoiminta-alueiden ja –maiden tuotantoon, kunnossapitoon ja yksiköiden yhteisiin toimintoihin liittyviä käytäntöjä. Lisäksi UPM jatkaa muuttuvien kustannusten säästöohjelmaansa.

Kustannusten vähenemisen kokonaisvaikutus 150 miljoonaa euroa odotetaan saavutettavan vuoden 2015 loppuun mennessä verrattuna kuluvan vuoden kolmanteen neljännekseen. Suunniteltujen kapasiteetin sulkemisten vaikutuksen odotetaan olevan siitä 55 miljoonaa euroa. UPM kirjaa vuoden 2014 viimeiselle vuosineljännekselle kertaluonteisia poistoja noin 100 miljoonaa euroa ja uudelleenjärjestelyihin liittyviä kuluja noin 80 miljoonaa euroa. 

UPM seuraa ja päivittää kannattavuuden parantamistavoitteensa etenemistä osavuosikatsauksissaan.   

***

Lisätietoja antavat:

Tapio Korpeinen , Talousjohtaja (parhaiten tavoitettavissa klo 10.30 – 11.30 EET), puh. +358 204 15 0004)
Bernd Eikens, Johtaja, UPM Paper ENA (parhaiten tavoitettavissa klo 12:00-13:30 EET ja klo 15:30-16:30 EET), puh. +49 1607 0739 40

 

Tehdaspaikakunnilla lisätietoja antavat:
 

Antti Hermonen , Tuotantojohtaja, UPM Kaukaan paperitehdas, UPM Paper ENA, (parhaiten tavoitettavissa klo 12:00-12:30 EET) Puh. +358 4002 80839

Markku Taavitsainen , Tehtaanjohtaja, UPM Jokilaakson tehtaat, UPM Paper ENA, (parhaiten tavoitettavissa klo 12:00-12:30 EET) Puh. +358 40 5039 924, +358 2041 50058

Jean Kubiak , Tehtaanjohtaja, UPM Chapelle Darblay, UPM Paper ENA,
(parhaiten tavoitettavissa 11:30-12:30 ja 15:30-16:30 EET Puh. +33 1840 20261

David Ingham , Tehtaanjohtaja, UPM Shotton, UPM Paper ENA, (parhaiten tavoitettavissa klo 11.30-12.30 ja 15.00-16.00 EET) Puh. +44 1244 2844 07

Linkki UPM Paperin lehdistökansioon : http://www.upm.com/EN/MEDIA/Press-kits/Business/Paper/Pages/default.aspx

Taustatietoa toimituksille:

Tehdastiedot  

UPM Kaukas
UPM Kaukaan paperitehtaalla valmistetaan päällystettyä aikakauslehtipaperia (LWC ja MWC). Tehtaan vuosittainen kapasiteetti on 560 000 tonnia. Lappeenrannassa sijaitseva tehdas työllistää 320 henkilöä. Paperitehdas on osa Kaukaan tehdasintegraattia, joka työllistää yhteensä noin 1200 henkilöä.


UPM Jokilaakson tehtaat
UPM Jokilaakson tehtailla valmistetaan päällystämätöntä aikakauslehtipaperia (SC) sekä tarra- ja pakkauspapereita Jämsänkosken yksikössä ja päällystettyä aikakauslehtipaperia (LWC), luettelopaperia (MFS) ja sanomalehtipaperia Kaipolan yksikössä. Tehtaiden yhteenlaskettu vuosittainen kapasiteetti on noin 1 600 000 tonnia. Jämsässä sijaitsevat tehtaat työllistävät noin 1 000 henkilöä.

UPM Chapelle Darblay
UPM Chapellen tehdas valmistaa sanomalehtipaperia ja parannettua sanomalehtipaperia (MFS). Tehtaan vuosittainen kapasiteetti on noin 380 000 tonnia. Tehdas sijaitsee Pohjois-Ranskassa ja työllistää noin 360 henkilöä.

UPM Shotton
UPM Shottonin tehtaalla valmistetaan sanomalehtipaperia. Tehtaan vuosittainen kapasiteetti on noin 490 000 tonnia. Pohjois-Walesissa, Isossa-Britanniassa sijaitseva tehdas työllistää noin 370 henkilöä.

UPM Paper ENA
UPM Paper ENA (Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) on maailman johtava graafisten papereiden valmistaja, joka palvelee Magazine Publishing & Advertising, Merchants, Home & Office ja Newspaper Publishing -asiakkaita. UPM on kestävän kehityksen edelläkävijä, joka valmistaa erilaisiin loppukäyttöihin sopivia papereita Suomessa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Itävallassa ja USA:ssa. UPM Paper ENA:n pääkonttori on Saksassa ja liiketoiminta-alue työllistää noin 10 000 henkilöä. Lue lisää: www.upmpaper.com

UPM lyhyesti
UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 21 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi

UPM-Kymmene Oyj
Pirkko Harrela
Johtaja, Sidosryhmäsuhteet

UPM, Media Desk
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com
www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal
www.linkedin.com/company/upm-kymmene