UPM sulkee 130 000 tonnia sanomalehtipaperikapasiteettia Ranskassa

UPM-Kymmene Oyj Pörssitiedote 22.6.2015 klo 9.30 EET

UPM sulkee 130 000 tonnia sanomalehtipaperikapasiteettia Ranskassa

UPM sulkee pysyvästi paperikone 3:n UPM Chapelle Darblayn tehtaalla Ranskassa tänään 22. kesäkuuta. Henkilöstöneuvottelut päättyivät huhtikuun lopussa, ja työvoimaviranomaiset hyväksyivät neuvotteluiden tuloksen kesäkuun alussa. Koneen sulkemissuunnitelmasta kerrottiin marraskuussa 2014. Sulkemisen myötä tehtävien määrä vähenee tehtaalla 187:llä.

UPM Chapelle jatkaa tuotantoa jäljelle jäävällä paperikone 6:lla, jonka vuosittainen kapasiteetti on 250 000 tonnia sanomalehtipaperia ja parannettua sanomalehtipaperia.

"Euroopan sanomalehtipaperimarkkina on ollut tänä vuonna odotettua kovemmassa vastatuulessa. Tekemillämme toimenpiteillä varmistamme jäljelle jäävien koneiden tehokkaan käytön ja turvaamme luotettavat toimitukset asiakkaillemme", sanoo UPM Paper ENA:n johtaja Bernd Eikens.
Nyt ilmoitettu päätös on osa UPM:n marraskuussa 2014 asettamaa 150 miljoonan euron kannattavuuden parantamistavoitetta. Koko kannattavuuden parantamisohjelma pitää sisällään muuttuvien ja kiinteiden kustannusten säästöjä kaikissa UPM:n liiketoiminnoissa ja funktioissa.
Lisätietoja antavat:

Winfried Schaur, Johtaja, Newspaper Publishing, UPM Paper ENA, puh. +49 821 3109 9270
Jean Kubiak, Tehtaanjohtaja, UPM Chapelle Darblay, UPM Paper ENA, parhaiten tavoitettavissa: 15.00-18.00 EET, puh. +33 23518 4022


Aiemmin tiedotettua:
Yhteistoimintaneuvottelut päättyivät Suomessa ja Isossa-Britanniassa - UPM sulkee 675 000 tonnia painopaperikapasiteettia

UPM:lle uusi 150 miljoonan euron kannattavuuden parantamistavoite - UPM Paper ENA suunnittelee vähentävänsä painopaperikapasiteettia 800 000 tonnilla vuoden 2015 aikana

Taustatietoa toimituksille:

UPM Chapelle Darblayn tehtaalla valmistetaan sanomalehtipaperia ja parannettua sanomalehtipaperia (MFS). Sulkemisen jälkeen tehtaan vuosittainen kapasiteetti on 250 000 tonnia. Tehdas sijaitsee Pohjois-Ranskassa ja työllistää 211 henkilöä.

UPM Paper ENA (Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) on maailman johtava graafisten papereiden valmistaja, joka palvelee Magazine Publishing & Advertising, Merchants, Home & Office ja Newspaper Publishing -asiakkaita. UPM on kestävän kehityksen edelläkävijä, joka valmistaa erilaisiin loppukäyttöihin sopivia papereita Suomessa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Itävallassa ja USA:ssa. UPM Paper ENA:n pääkonttori on Saksassa ja liiketoiminta-alue työllistää noin 10 000 henkilöä. Lue lisää: www.upmpaper.com

UPM lyhyesti
UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 20 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi


UPM-Kymmene Oyj
Pirkko Harrela
Johtaja, Sidosryhmäsuhteet

UPM, Mediasuhteet
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com
www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal
www.linkedin.com/company/upm-kymmene