UPM peruuttaa havuvaneritehtailleen ennakoidut lomautukset

(UPM, Lahti, 11.4.2013 klo 10:00) - UPM vaneriliiketoiminta peruuttaa havuvaneritehtailleen vuoden alkupuolelle ennakoidut lomautukset. Mikkelin Ristiinassa sijaitsevilla Pelloksen kolmella havuvaneritehtaalla oli päätetty vuoden 2012 lopulla käytyjen yhteistoimintaneuvotteluiden pohjalta enintään 90 päivää kestävistä lomautuksista. Varautuminen lomautuksiin perustui heikkoon tilauskantaan ja haastavaan puutilanteeseen. UPM peruutti vastaavat ennakoidut lomautukset Suomen koivuvaneritehtailtaan helmikuussa.

”Myös havuvanerin markkinatilanne on parantunut lopputalven aikana siinä määrin, ettei lomautustarvetta enää ole, joten lomautukset peruutetaan kokonaisuudessaan”, toteaa UPM Vaneriliiketoiminnan johtaja Kim Poulsen.

”Viime syksynä päätettyjä lomautuksia ei lopulta tarvinnut panna täytäntöön millään tehtaalla. Lomautuspäätöksen tekeminen on raskas mutta välttämätön toimenpide liiketoiminnan epävarmuuksien kasvaessa. Lomautusten peruuttamisella haluamme osoittaa, ettemme halua pitää työntekijöitä epävarmuudessa yhtään pidempään kuin on välttämätöntä”, Poulsen toteaa.

Nyt tehdyn lomautusten peruuttamisen jälkeen UPM vaneriliiketoiminnassa ei ole voimassa olevia lomautuspäätöksiä.

UPM, Viestintä
UPM Media Desk
tel. +358 40 588 3284
media@upm.com
www.twitter.com/UPM_News

UPM vaneriliiketoiminta tarjoaa korkealaatuisia WISA®-vanereita ja -viiluja pääasiassa rakentamiseen ja kuljetusvälineteollisuuteen sekä UPM Grada® lämpömuovattavaa puulevyä huonekaluihin ja valmistavaan teollisuuteen. UPM:n vaneriliiketoiminnan liikevaihto oli noin 387 miljoonaa euroa vuonna 2012 ja sen palveluksessa on noin 2 500 henkilöä, joista 1 700 Suomessa. UPM:llä on kuusi vaneritehdasta ja yksi viilutehdas Suomessa sekä vaneritehtaat Venäjällä ja Virossa – www.wisaplywood.com

UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ovat kierrätettäviä. Yhtiön liiketoiminta jakaantuu kolmeen ryhmään: Energia ja sellu, Paperi sekä Tekniset materiaalit. UPM:n palveluksessa on noin 22 000 henkilöä ja yhtiöllä on tuotantolaitoksia 17 maassa. Vuosittainen liikevaihto on yli 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi