UPM myy Ison-Britannian metsäalueensa Englannin Kirkon Komissiolle

(UPM, Helsinki, 12.12.2014 klo 15.30) – UPM on tänään sopinut kaupasta, jolla se myy kaikki Isossa-Britanniassa sijaitsevat metsätilansa Englannin Kirkon Komissiolle, joka hallinnoi kirkon omaisuutta. UPM omistaa 14 metsätilaa Skotlannissa ja kaksi Walesissa, joiden pinta-ala on yhteensä noin 7 100 hehtaaria. Yhden metsätilan osalta kaupan toteutuminen edellyttää kolmannen osapuolen hyväksyntää ja kaupan odotetaan vahvistuvan myöhemmin.

UPM Tilhill vastaa myös jatkossa näiden metsäalueiden hoidosta sekä hakkuista, joilla taataan kestävä metsänhoito alueilla. Kaupalla ei ole vaikutuksia UPM Tilhillin työntekijöihin. Metsätilojen kauppahinta on 50,6 miljoonaa puntaa eli noin 64 miljoonaa euroa. UPM kirjaa kaupasta noin 46 miljoonan euron kertaluontoisen tuoton vuoden 2014 viimeiselle neljännekselle.

Englannin Kirkon Komissio hallinnoi laaja-alaista sijoitussalkkua, johon kuuluu osakemarkkina- ja kiinteistösijoituksia. Niillä tuetaan Englannin kirkon toimintaa maanlaajuisesti.

"Englannin Kirkon Komissio on jo tänään merkittävä metsänomistaja ja UPM Tilhillin asiakas. Solmittu sopimus vahvistaa kirkon metsäomistuksia Isossa-Britanniassa ja takaa laadukkaan metsänhoidon jatkumisen näissä metsissä", sanoo UPM Tilhillin toimitusjohtaja George McRobbie. "UPM Tilhillille kauppa merkitsee sitä, että se jatkaa metsien ammattimaista hoitoa kuten tähänkin saakka, vain omistaja vaihtuu."

Metsäomaisuuden myynti on osa UPM:n maankäytön hallintaa myös Suomessa. Suomessa metsiin investoivat sekä yksityishenkilöt että sijoittajat, joille metsä on luotettava, pitkäaikainen tuoton lähde. Usein kaupan yhteydessä sijoittaja tekee myös pitkäaikaisen puunhankinta- ja metsänhoitosopimuksen, jolla varmistetaan ammattimainen metsänhoito sekä vakaa tulo myydystä puusta. Tällä hetkellä UPM omistaa noin 800 000 hehtaaria metsää Suomessa.

Lisätietoja antavat:
George McRobbie, toimitusjohtaja, UPM Tilhill, puh. +44 7831 578091
Peter Whitfield, johtaja, metsätoiminnot, UPM Tilhill, puh. +44 7785 342561

 

UPM
UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ovat kierrätettäviä. UPM palvelee asiakkaitaan maailmanlaajuisesti. Konsernin palveluksessa on noin 21 000 henkilöä ja sen vuosittainen liikevaihto on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.com

Englannin Kirkon Komissio
Englannin Kirkon Komissio hallinnoi Englannin kirkon sijoitussalkkua ja tukee näin kirkon työtä kansallisella ja paikallisella tasolla. Komissio vastaa mm. seurakuntien omistamien kiinteistöjen rahoituksesta ja rahoittaa myös suuren osan papistojen eläkkeistä. 


UPM Media Desk 
9.00–16.00
puh. 040 588 3284 
media@upm.com
www.twitter.com/UPM_News
www.linkedin.com/company/upm-kymmene