UPM ja Monocle tekivät yhteistyötä Suomi-numerossa

(UPM, Helsinki, 2.12.2010 klo 09:00 EET) – UPM on tehnyt yhteistyötä kulttimaineeseen nousseen liike-elämän ja kulttuurin ajankohtaisilmiöihin perehtyvän Monocle-lehden kanssa. Monoclen tuorein numero pureutuu Suomen kultuuriin, talouteen ja designiin. Lehti on aiemmin omistanut vastaavat maaraportit Libanonille ja Brasilian Sao Paulolle. Joulukuun Suomi-raportti on painettu kolmelle UPM:n paperilaadulle.

Monoclen lontoolaistoimittajat Hugo Macdonald ja Tom Morris kiersivät Suomea Pohjoismaiden kirjeenvaihtajan Elna Nykänen Anderssonin kanssa ja tapasivat maan johtavia ajattelijoita, poliitikoita, suunnittelijoita ja yrittäjiä. Kolmikko teki yhteistyötä myös paikallisten toimittajien ja valokuvaajien kanssa.

Monoclen päätoimittajan Tyler Brûlén mukaan Suomi-raportin ajoitus ei olisi voinut olla osuvampi. "Suomi uudistuu monilla eri alueilla. Suomen maabrändiä on pohtinut valikoitu joukko liikemiehiä, akateemikoita, mielipidevaikuttajia, taiteilijoita ja urheilijoita maan huipulta. On hienoa olla täällä näin dynaamisena ajankohtana. Raporttimme Suomesta on meille ensimmäinen laatuaan täälläpäin maailmaa."

UPM:n paperit valikoituivat Monocleen niiden laadun perusteella. Lehden kansi on painettu UPM Finesse Premium Silk -paperille ja sisäsivut UPM Finelle. UPM:stä kerrotaan lehdessä neljällä sivulla, jotka on painettu UPM Finesse Matt -paperille.

Markkinointijohtaja Kari Ylönen UPM:n Paperiliiketoiminnasta iloitsee Monoclen ja UPM:n yhteistyöstä. "On todella hienoa toimia Monoclen kaltaisen huippubrändin kanssa. Heidän laatuvaatimuksensa suunnittelun ja painotyön osalta sopivat erinomaisesti yhteen paperiemme kanssa".

Lisätietoja Suomi-raportista on Monoclen internetsivuilla osoitteessa http://www.monocle.com/Finland/

Lisätietoja antavat:
Viestintäjohtaja Will Stone, UPM, UK & Irlanti, puh. +44 (0) 7841 493447, will.stone@upm.com
Viestintäjohtaja Miia Närekorpi, UPM, Paperiliiketoiminta, puh. 020 4150 614
PR Manager, Emily Smith, Monocle, puh +44 (0) 20 7725 4388, es@monocle.com

UPM, Viestintä
Media Desk, puh. 040 588 3284
media@upm.com


UPM
UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ovat kierrätettäviä. Yhtiön liiketoiminta jakaantuu kolmeen ryhmään: Energia ja sellu, Paperi sekä Tekniset materiaalit. UPM:n palveluksessa on noin 23 000 henkilöä ja yhtiöllä on tuotantolaitoksia 15 maassa. Liikevaihto vuonna 2009 oli 7,7 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä.
UPM – The Biofore Company – www.upm.fi

Monocle
Helmikuussa 2007 ensimmäisen kerran julkaistu Monocle on korkealuokkainen mediabrändi, jolla on pääkonttori Lontoossa. Monoclea tehdään sekä painettuna että digitaalisena aikaansa seuraavalle, korkeasti koulutetulle ja maailmanlaajuiselle lukijakunnalle. Monocle kokee tehtäväkseen pitää maailmaa silmällä keskittymällä globaaleihin teemoihin liike-elämän, kulttuurin ja designin saralla.