UPM aloittaa neuvottelut Jokilaakson paperitehtaiden toimintojen tehostamisesta ja uudelleenjärjestelyistä

(UPM, Jämsä, 4.2.2013 klo 13.00) – Jokilaakson paperitehtaat suunnittelee toimintojensa uudelleenjärjestelyjä ja tehostamista. Tavoitteena on parantaa paperikonelinjojen kustannuskilpailukykyä sekä sopeuttaa tehtaiden toimintaa liiketoimintaympäristön muutokseen.

Suunnitelmat sisältävät henkilöstövähennyksiä, jotka koskevat yhteensä 45 henkilöä vuoden 2013 aikana. Suunniteltuja toimenpiteitä koskevat yt-neuvottelut aloitetaan henkilöstön edustajien kanssa helmikuussa.

”Aikakauslehtipaperin kysyntä laskee Euroopassa ja kilpailu tilauksista kovenee entisestään. Vaikka konelinjojen lakkauttamispäätökset eivät koskeneet Jokilaaksoa, kamppailemme yhä vaikeutuvassa markkinatilanteessa. Tämän vuoksi meidän on jatkuvasti etsittävä keinoja kilpailukykymme parantamiseksi”, kertoo Jokilaakson tehtaiden johtaja Caius Murtola. Tehtaalla toteutetaan myös lomautuksia aiemmin käydyn yt-menettelyn mukaisesti vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

UPM ilmoitti tammikuun 2013 puolivälissä suunnitelmistaan vähentää pysyvästi Euroopan painopaperikapasiteettia 580 000 tonnilla. Samalla UPM ilmoitti nykyisen liiketoimintaympäristön edellyttävän Paperiliiketoiminnan ja UPM:n globaalien funktioiden uudelleenjärjestelyjä, jotta mittasuhteiltaan pienempi liiketoiminta voisi toimia kustannustehokkaasti. Suunnitelmien toteutuessa, UPM:n henkilöstömäärä vähenisi yhteensä noin 860 henkilöllä. Jokilaakson tehtaita koskevat suunnitelmat ovat osa näitä uudelleenjärjestelyjä.

Lisätietoja antaa:
Caius Murtola, UPM, Jokilaakson tehtaiden johtaja, puh. 040 772 3645 (klo 14.15 – 14.45 ja klo 16.30 jälkeen)

UPM, Jokilaakson tehtaat, Viestintä puh. 040 523 4569, info.jamsa@upm.com
PL 35, 24301 Jämsä


Tiedoksi toimituksille

UPM Jämsässä UPM valmistaa Jokilaakson paperitehtailla, Jämsänkoskella ja Kaipolassa, painopapereita sekä erikoispapereita tarra- ja pakkauskäyttöihin. Alueen tehtaat muodostavat tehokkaan kokonaisuuden, jossa puuraaka-aine käytetään monipuolisesti hyväksi. UPM palveluksessa Jämsässä työskentelee yhteensä lähes 1200 henkilöä. Heistä 1050 työskentelee Jokilaakson tehtailla ja loppuosa on UPM Metsän ja globaalien toimintojen henkilöstöä.

UPM Paperi
UPM:llä on 22 uudenaikaista paperitehdasta Suomessa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Itävallassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Monet tehtaista toimivat paperinvalmistuksen ohella merkittävinä kierrätyskeskuksina ja bioenergian tuottajina. UPM Paperi työllistää lähes 13 000 henkilöä. Paperin liikevaihto vuonna 2012 oli 7,2 miljardia euroa. Lisätietoja osoitteessa www.upmpaper.com