UPM aloittaa biokemikaalien kehityksen yhdessä Renmatixin kanssa

(UPM, Helsinki, 11.6.2013 klo 8.00 EET) – UPM ja Renmatix, Inc. ovat solmineet yhteistyösopimuksen biokemikaalien kehittämisestä. Yritykset kehittävät Renmatixin vesipohjaista Plantrose™-prosessia, jolla muunnetaan puupohjaista biomassaa sokerivälituotteiksi kustannustehokkaasti. Sokerivälituotteita voidaan jalostaa edelleen biokemikaaleiksi. Hankkeen pitkän tähtäimen tavoitteena on tarjota teollisessa mittakaavassa valmistettuja, kilpailukykyisiä biopohjaisia tuotteita, joilla korvataan tiettyjä öljypohjaisia kemikaaleja.

”Olemme erittäin iloisia uudesta yhteistyöstä. Siinä yhdistyvät UPM:n ydinosaaminen kestävässä hankinnassa ja tehokkaassa teollisen mittakaavan puun käsittelyssä sekä Renmatixin ainutlaatuinen konversioteknologia”, toteaa UPM:n Biokemikaalien johtaja Michael Duetsch. ”Teknologian tekee erityisen houkuttelevaksi se, että vähäisillä määrillä kemikaaleja voidaan päästä käsiksi toisen sukupolven lignoselluloosapohjaisiin sokereihin.”

Plantrose™-prosessi hyödyntää erittäin kuumaa vettä ja korkeaa painetta biomassan pilkkomiseen. Tällaisissa olosuhteissa vesi toimii sekä liuottimena että katalyyttinä ja reaktiot tapahtuvat nopeasti. Plantrose™-prosessi perustuu ylikriittiseen hydrolyysiin.

”Uskomme, että tämä uraauurtava lähestymistapa johtaa merkittäviin kustannushyötyihin tavanomaisiin menetelmiin verrattuna. Yhteistyömme UPM:n kanssa antaa Renmatixille mahdollisuuden tukea Biofore-tarinan laajentumista”, kommentoi Renmatixin toimitusjohtaja Mike Hamilton. ”Olemme ylpeitä siitä, että voimme olla rakentamassa biopohjaisia arvoketjuja yhdessä globaalien toimijoiden kanssa. Se vahvistaa jo olemassa olevaa kysyntää Plantrose™-teknologialle, joka toimii arvoketjussa yhdistävänä tekijänä biomassan ja kemikaalien valmistuksen välillä.”

”Yhteistyösopimus Renmatixin kanssa on yksi etappi biokemikaalistrategiamme ja UPM:n Biofore-vision toteuttamisessa. Yhteistyö vahvistaa asemaamme innovatiivisena edelläkävijänä bio- ja metsäteollisuuden yhdistäjänä”, lisää UPM:n Uusien liiketoimintojen johtaja Juuso Konttinen.

Lisätietoja antavat:
Michael Duetsch, johtaja, Biokemikaalit, UPM, puh. +49 821 310 9130 (saksa, englanti)
Juuso Konttinen, johtaja, Uudet liiketoiminnat, UPM, puh. 040 531 7405 (suomi, englanti)
Duncan Cross, markkinointijohtaja, Renmatix, puh. +484 751 4000 (englanti, ranska)
Tim Brown, strategiajohtaja, Renmatix, businessdevelopment@renmatix.com


UPM:n Uudet liiketoiminnat (New Businesses and Development, NBD) on olennainen osa yhtiön uudistumista ja Biofore-strategiaa. Uusien liiketoimintojen tavoitteena on luoda lisäarvoa uusiutuvalle puuraaka-aineelle kehittämällä ideat uusiksi tuotteiksi ja liiketoiminnoiksi. Kärkihankkeita ovat biokomposiitit, biofibrillit ja biokemikaalit.

UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ovat kierrätettäviä. Yhtiön liiketoiminta jakaantuu kolmeen ryhmään: Energia ja sellu, Paperi sekä Tekniset materiaalit. UPM:n palveluksessa on noin 22 000 henkilöä. Yhtiöllä on toimintaa 67:ssä ja tuotantolaitoksia 17 maassa. Vuosittainen liikevaihto on yli 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi


Renmatix on johtava lignoselluloosapohjaisten sokerien tuottaja. Sokereita voidaan käyttää petrokemiallisten lähtömateriaalien korvaamiseen maailmanlaajuisilla biokemikaalien ja biopolttoaineiden markkinoilla. Yhtiön ainutlaatuinen PlantroseTM -prosessi haastaa tavanomaiset sokeriteknologiat tuottamalla kustannustehokkaasti jatkojalostuskelpoisia sokereita erityyppisistä biomassoista puusta maatalouden sivutuotteisiin. Renmatixin ylikriittinen hydrolyysi hajottaa ruuantuotantoon sopimattoman biomassan nopeammin ja edullisemmin kuin muut prosessit, käyttämättä merkittäviä määriä kemikaaleja. Yksityisomisteisen Renmatixin Georgiassa USA:ssa sijaitsevassa laitoksessa voidaan tuottaa Plantro-sokereita lignoselluloosapohjaisesta biomassasta 3 kuivatonnin lähtömateriaalikapasiteetilla. Renmatixin maailmanluokan teknologiakeskus sijaitsee Pennsylvaniassa USA:ssa. Lisätietoa: www.renmatix.com.

 

UPM, Corporate Communications
Media Desk, tel. +358 40 588 3284
media@upm.com
www.twitter.com/UPM_News


Renmatix, Media Inquiries
Katie Struble, tel. +415 977 1928
renmatix@antennagroup.com
www.twitter.com/renmatix