UPM Plywood rekrytoi noin 60 oppisopimusopiskelijaa Savonlinnan, Joensuun ja Mikkelin tehtaille

​(UPM Plywood, Lahti, 13.10.2015 klo 10:30) – UPM Plywood käynnistää vuodenvaihteessa oppisopimuskoulutuksen vaneritehtaillaan Savonlinnassa, Joensuussa ja Mikkelissä. Tarjolla on noin 60 paikkaa kaksivuotiseen levyalan ammattitutkintoon tähtäävään koulutusohjelmaan. Suurin ryhmä, noin 40 opiskelijaa aloittaa koulutuksen Savonlinnan vaneritehtaalla. Joensuun tehtaalle haetaan noin 10 opiskelijaa ja Mikkelissä sijaitseville Pelloksen tehtaille noin 10. UPM varmistaa näin osaavan henkilöstön saannin eläköitymisten ja lisääntyvän tuotannon vuoksi.

Henkilöstöjohtaja Heikki Räty näkee käytännön työssäoppimisella ja tutkintotavoitteisella opiskelulla etuja niin työnantajalle, mutta myös opiskelijalle itselleen.

”Oppisopimusaikana opitaan monipuolisesti kyseisen työpaikan tehtäviä ja ammattitaito osoitetaan useissa eri tehtävissä. Kustannustehokkuus edellyttää, että tuotanto sopeutuu olosuhteiden ja tilausvirran muutoksiin. Monipuolisen ammattitaidon omaavat työntekijät ovat tässä avainasemassa; heidän osaamisensa eri työtehtävistä tuo mukanaan joustavuutta tuotantoon. Kokonaisvaltaisempi prosessituntemus auttaa ymmärtämään myös eri työvaiheiden laadulliset vaatimukset. Lisäksi monipuoliset työtehtävät tuovat työhön vaihtelevuutta ja mielekkyyttä, mikä tukee työhyvinvointia”, Heikki Räty painottaa.

Tällä hetkellä UPM:n vaneritehtailla jo käynnissä olevissa oppisopimusryhmissä opiskelee noin 50 henkilöä. Haku Tulevaisuuden vaneriammattilainen –oppisopimuskoulutukseen käynnistyy 19.10.2015 ja kestää 8.11.2015 asti.

Lisätietoja antaa:
Heikki Räty, Henkilöstöjohtaja, UPM Plywood, p. 040 528 2068
Juhani Tenhunen, Tehtaanjohtaja, UPM Savonlinnan vaneritehdas, p. 0400 728 824
Kimmo Wilska, Tehtaanjohtaja, UPM Joensuun vaneritehdas, p. 0400 491 566
Tommi Takanen, Tehtaanjohtaja, UPM Pelloksen vaneritehtaat, p. 040 507 8468


UPM Plywood valmistaa korkealaatuisia WISA®-vanereita ja -viiluja pääasiassa rakentamiseen ja kuljetusvälineteollisuuteen sekä lämpömuotoiltavaa UPM Grada® -puumateriaalia muotopuristamiseen. UPM Plywoodin liikevaihto oli noin 440 miljoonaa euroa vuonna 2014 ja sen palveluksessa on noin 2 300 henkilöä. UPM Plywoodilla on kuusi vaneritehdasta ja yksi viilutehdas Suomessa sekä vaneritehtaat Venäjällä ja Virossa. www.wisaplywood.fi, www.upmgrada.com

UPM Savonlinnan vaneritehdas valmistaa koivuvanereita pääasiassa kuljetusvälineteollisuuteen, betonointiin ja muihin teollisiin loppukäyttökohteisiin. Tehdas valmistaa myös maxi-kokoisia vanerilevyjä. Savonlinnan vaneritehdas työllistää noin 260 henkilöä ja tehtaan tuotantokapasiteetti on 100 000 kuutiometriä vaneria vuodessa.

UPM Joensuun vaneritehdas valmistaa pitkälle jalostettua koivuvaneria pääasiassa kuljetusväline-, laivanrakennus- ja rakennusteollisuuteen. Lisäksi Joensuussa valmistettua vaneria käytetään mm. pakkaus- ja stanssimuotti- sekä huonekaluteollisuudessa. Joensuun vaneritehdas työllistää noin160 henkilöä ja tehtaan tuotantokapasiteetti on 55 000 kuutiometriä vaneria vuodessa.

UPM Pelloksen vaneritehtaat valmistavat perus- ja erikoishavuvaneria mm. rakentamiseen, kuljetusväline- ja parkettiteollisuudelle. Tehtaat työllistävät noin 600 henkilöä ja tehtaiden tuotantokapasiteetti on 480 000 kuutiometriä havuvaneria vuodessa.

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 20 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi