Toimihenkilöt aloittavat lakon UPM:ssä Suomessa

Toimihenkilöt ovat ilmoittaneet aloittavansa huomenna 6. huhtikuuta klo 6
kahden viikon lakon, joka kohdistuu valtaosaan UPM:n toiminnoista Suomessa.
Lakon ulkopuolelle jäävät UPM:n mekaaninen metsäteollisuus eli Vaneri,
Sahaliiketoiminta, UPM ProFi, metsäasiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt sekä
muut metsäyhtiöt Suomessa. UPM:ssä on noin 1 300 toimihenkilöä, jotka
työskentelevät esimerkiksi toimitusketjussa sekä talous- ja
henkilöstöhallinnossa.

”Lakon vaikutuksia on tässä vaiheessa mahdotonta arvioida tarkkaan, mutta
varovaisestikin arvioiden voidaan puhua miljoonavahingoista. Lakon alettua
paperitehtaita joudutaan mitä todennäköisimmin ajamaan alas jo muutaman päivän
sisällä", sanoo UPM:n Paperiliiketoiminnan johtaja Jyrki Ovaska.

"Jatkuvat työmarkkinahäiriöt ovat tuhoisia Suomen maineelle ja toistuvat lakot
siirtävät tilauksia pysyvästi pois suomalaisilta tehtailta. Työtaistelutoimien
kohdistaminen yhteen yritykseen on neuvottelutaktiikkaa, jolla on kohtuuttomat
seuraukset asiakkaille, yritykselle ja myös koko yrityksen työntekijöille."

"UPM on viime vuosina keskittänyt kansainvälisen hallintopalvelukeskuksensa
Tampereelle. Jos toimintaan Suomessa liittyy toistuvaa epävarmuutta, joudumme
arvioimaan, olemmeko mitoittaneet toiminnan Suomessa oikealle tasolle ja onko
syytä alkaa ohjata toimintaa maihin, jotka eivät ole yhtä lakkoherkkiä," sanoo
Ovaska.

Valtakunnansovittelijan johdolla käyty sovittelu päättyi eilen tuloksettomana.
Toistaiseksi valtakunnansovittelija ei ole kutsunut osapuolia uuteen
sovitteluun. Metsäteollisuus ry ja Ammattiliitto Pro ovat alkuvuoden aikana
neuvotelleet palkoista ja työehtosopimuksesta. Valtakunnansovittelijan
neuvotteluissa Pro on vaatinut 3,5 prosentin palkankorotusta ja siirtymistä
vanhakantaiseen palkkausjärjestelmään, joka ei vastaa nykyajan
työmarkkinakäytäntöjä. Metsäteollisuus pitää Pron palkankorotusvaatimusta
ylimitoitettuna verrattuna muihin tänä keväänä tehtyihin palkkaratkaisuihin.

Lisätietoja antaa:
Johtaja Jyrki Ovaska, UPM, Paperiliiketoimintaryhmä, puh. 0204 15 0564

UPM, Viestintä
Media Desk, puh. 040 588 3284
media@upm.com