Orpe Kuljetuksen yli 76-tonninen kokeiluyhdistelmä alkaa kuljettaa UPM:n puutavaraa Itä-Suomessa

Orpe_suuren hyötykuorman kokeiluyhdistelmä_54627_2.jpg
 

(UPM, Helsinki, 6.10.2014, kello 9.00)  -  Liikenteen turvallisuusvirasto, Trafi, on myöntänyt UPM:n avainyrittäjälle Orpe Kuljetus Oy:lle poikkeusluvan suuren hyötykuorman kokeiluyhdistelmälle, jonka pituus on 31 metriä ja kokonaispaino on tutkimuksen alkuvaiheessa enimmillään 88 tonnia ja myöhemmin 94 tonnia. Lupaehtojen mukaisesti yhdistelmä kuljettaa puutavaraa pääteitä pitkin UPM:n tehtaille reitillä Kotka – Kuusankoski – Savonlinna – Lappeenranta – Ristiina – Kuusankoski. Nyt myönnetty poikkeuslupa on ensimmäinen kokonaismassaltaan yli 76 tonnia painavalle puutavarayhdistelmälle.

Kokeiluyhdistelmä on vajaa kuusi metriä pidempi kuin nykyisin liikenteessä olevat suurimmat yhdistelmät ja se pystyy kuljettamaan kerralla neljä tukkinippua. Yhdistelmässä on vetoauto mukaan lukien 12 akselia, joiden päälle kuorman paino jakautuu. Lupaprosessin aikana on varmistettu, että poikkeuslupaehdoissa hyväksytyillä tieosuuksilla sekä tiet että sillat soveltuvat testaukseen. Testauksen aikana tutkitaan myös eri tekijöiden vaikutusta tiestöön.

”Nyt aloitettava suuren hyötykuorman puutavarayhdistelmän testaus mahdollistaa puutavaran kokonaislogistiikan kehittämisen niin, että valtateillä kulkevien ajoneuvojen määrä sekä tyhjänä ajo vähenisivät”, sanoo kehitysasiantuntija Janne Kukkura UPM:n puunhankinnasta ja metsätaloudesta. ”Myös käyntikerrat alemmalla tieverkolla vähenisivät, kun kaikki puutavaralajit voitaisiin kuljettaa metsästä järkevästi lähimmän tehtaan puuterminaaliin ja sieltä edelleen pääteitä pitkin käyttökohteeseen.”

Yhdistelmän testaus on osa Metsäteollisuus ry:n ja Metsäteho Oy:n koordinoimaa hanketta. Hankeen tavoitteena on kehittää normaaliin päätieliikenteeseen sopiva, turvallinen ja tehokas puutavarayhdistelmä, jolla saavutetaan edullisempi polttoaineen käyttö ja pienemmät päästöt kuin nykykalustoa käytettäessä. Viisivuotisen hankkeen aikana selvitetään muun muassa liikenneturvallisuutta, kuljetustehokkuutta, toimintatapaa sekä tierakenteen ja kaluston teknisten ominaisuuksien optimointia yhdistelmän ominaisuuksien lisäksi. Hankkeessa ovat mukana M etsätehon ja Oulun yliopiston johtavat asiantuntijat, raskaan kaluston valmistajia sekä Orpe Kuljetuksen ja UPM:n henkilöstöä.

”Tutkimus antaa tietoa raskaan kaluston kehittämiseen ja olemme mielellämme mukana kehittämässä uutta”, toteaa Orpe Kuljetuksen toimitusjohtaja Seppo Ora.

Kokeiluyhdistelmän kehitystyössä ja sitä testattaessa kiinnitetään erityishuomiota turvallisuuteen. Suuremmasta massasta huolimatta yhdistelmä täyttää jarruja koskevat hidastuvuusvaatimukset. Yhdistelmässä on nykyaikainen sähköohjattu jarrutusjärjestelmä, joten kasvanut pituus ei vaikuta viiveisiin. Myös ajoneuvon käyttöön liittyvät mahdolliset turvallisuusriskit on kartoitettu ennakkoon ja ne on käyty läpi testiyhdistelmää kuljettavien Orpe Kuljetuksen ammattilaisten kanssa.

”Kuljettajamme ovat testanneet nyt kokeilukäyttöön tulevaa yhdistelmää ja heitä on koulutettu suljetuilla alueilla sen kuljettamiseen", kertoo Seppo Ora. ”Kokemuksemme näistä testeistä on, että nyt testaukseen tuleva yhdistelmä on nykyisiä puutavara-ajoneuvoyhdistelmiä vakaampi ja että se kääntyy risteyksissä ja liikenneympyröissä ketterämmin kuin normaaliliikenteessä sallittu koneiden kuljetuslavetti, eikä sen ajaminen poikkea nyky-yhdistelmistä.”

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Seppo Ora, Orpe Kuljetus Oy, puhelin 040 961 7118
Kehitysasiantuntija Janne Kukkura, UPM:n puunhankinta ja metsätalous, puhelin 040 548 6305
Yksikönpäällikkö Otto Lahti, Trafin luvat ja hyväksynnät toimiala, puhelin 0295345259
Erikoistutkija, MML Antti Korpilahti, Metsäteho Oy, puhelin 040 582 1709

Aiemmat tiedotteet aiheesta:
UPM testasi 100 tonnia painavia ja yli 25,25 metriä pitkiä ajoneuvoyhdistelmiä , 26.6.2013
Nykyistä suurempia kuormia kuljettavien puutavara-autojen kehitystyö jatkuu , 14.8.2014

Linkki kuvakoriin: http://pet.upm.com/?cart=8454-fahhfbecel&l=EN

Kuva: Orpe Kuljetuksen suuren hyötykuorman kokeiluyhdistelmää testattiin ja kuljettajia koulutettiin elokuussa UPM:n Korkeakosken sahan puukentällä (kuva: Metsäteho)

UPM Media Desk
9.00-16.00 EET
Puh. 040 588 3284
media@upm.com
www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 21 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi