Kaksi uutta alusta UPM:n Espanjan laivaliikenteeseen

(UPM, Helsinki, 22.10. 2007 klo 13.30) – UPM:n Espanjan laivaliikenteessä aloittaa tänä syksynä kaksi uutta laivaa. Niistä ensimmäinen, lokakuussa liikennöinnin aloittava alus vihitään käyttöön tänään 22.10.2007. Toinen alus aloittaa liikennöinnin joulukuussa.

UPM on tehnyt kahdeksan vuoden aikarahtaussopimuksen ahvenanmaalaisen varustamon Godby Shipping Ab:n kanssa. Laivat rakentaa saksalainen telakka JJ Sietas. Kunkin aluksen lastikapasiteetti on yli 10 000 tonnia. Alukset liikennöivät reitillä Hamina-Rauma-Santander-El Ferrol.

"UPM:n volyymit Espanjaan ja Portugaliin ovat lähes kaksinkertaistuneet vuodesta 2000, jolloin UPM aloitti oman liikenteen Raumalta Santanderiin", yksikön johtaja Jukka Hölsä UPM Seawaysista kertoo. "Nyt liikenteeseen tulevat alukset on suunniteltu ja räätälöity vastaamaan Espanjan liikenteen laatu- ja palveluvaatimuksia sekä operatiivisia erityispiirteitä."

"Uusilla aluksilla UPM pystyy vastaamaan paremmin asiakkaiden kasvaviin palvelutasovaatimuksiin. Toisaalta lisääntynyt kapasiteetti ja uudet ratkaisut mahdollistavat koko toimitusketjun yhä kokonaisvaltaisemman optimoinnin. Uudet laivat parantavat entisestään UPM:n Espanjan liikenteen kustannus- ja ympäristötehokkuutta", hän sanoo.

"Alusten taloudellinen kulutus, ympäristöystävällisyys, tehokas rahdin käsittely sekä jäissä kuljettavuus ovat olleet aluksen suunnittelun lähtökohtia. Alukset sopivat optimaalisesti metsätuotteiden kuljettamiseen mutta myös muuhun tarkoitukseen, kuten konttien kuljettamiseen", Godby Shippingin toimitusjohtaja Dan Mikkola kertoo laivan suunnitteluperusteista.

Lisätietoja antavat:
Yksikön johtaja Jukka Hölsä, UPM Seaways, puh. 040 528 5106
Toimitusjohtaja Dan Mikkola, Godby Shipping Ab, puh. 050 5244123