Jyrki Salo UPM:n talous- ja rahoitusjohtajaksi

Kauppat. maist. Jyrki Salo, 45, on nimitetty 1. helmikuuta 2006 alkaen UPM:n talous- ja rahoitusjohtajaksi ja yhtiön johtajiston jäseneksi. Hän siirtyy UPM:n palvelukseen 1. tammikuuta 2006 ja raportoi toimitusjohtaja Jussi Pesoselle.

Jyrki Salolla on 20 vuoden kokemus telekommunikaatio- ja IT-alalta. Hän on toiminut Nokian useissa eri liiketoiminta- ja talousjohdon tehtävissä vuodesta 1990.

Nykyinen talous- ja rahoitusjohtaja Kari Toikka, 55, siirtyy sisäisessä työkierrossa ja omasta toiveestaan sisäisen tarkastuksen johtajaksi 1. helmikuuta 2006 alkaen. Hän raportoi toimitusjohtaja Jussi Pesoselle. Kari Toikka on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 1976, ja viimeiset seitsemän vuotta UPM:n johtajiston jäsen.

Sisäisen tarkastuksen nykyinen johtaja Katri Hakkarainen, 59, siirtyy vaiheittain osa-aikaeläkkeelle vuoden 2006 aikana ja raportoi tehtävässään Kari Toikalle.

 

UPM
Viestintä
15.12.2005