Jussi Pesonen UPM:n toimitusjohtajaksi

UPM:n hallitus on tänään nimittänyt varatoimitusjohtaja Jussi Pesosen UPM:n toimitusjohtajaksi. Pesonen on toiminut yhtiön varatoimitusjohtajana vuodesta 2001 alkaen ja ottaa uuden tehtävän vastaan välittömästi. Hän seuraa tehtävässä toimitusjohtaja Juha Niemelää, jonka eronpyynnön toimitusjohtajan tehtävästä hallitus on tänään hyväksynyt. Samalla Niemelä ilmoitti eroavansa yhtiön hallituksesta.

Päätös nopeuttaa joulukuussa aloitettua yhtiön uudelleenorganisointia ja sukupolvenvaihdosta.

Jussi Pesonen on 43-vuotias ja tullut Yhtyneitten Paperitehtaitten palvelukseen 1987. UPM:ssä hän on työskennellyt eri tehtävissä Jämsänkosken, Kajaanin, Kaukaan ja Shottonin tehtailla sekä sanomalehtipaperituoteryhmästä vastaavana johtajana Helsingissä. Hän on Cepiprintin (European Publication Paper Producers) hallituksen jäsen ja Metsäteollisuus ry:n hallituksen ja työvaliokunnan jäsen. Hän on valmistunut diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta.

"Jussi Pesosen nimitys aloittaa uuden kehitysvaiheen UPM:ssä. Hän tuntee yhtiön ja sen markkinat hyvin ja hänellä on tukenaan monipuolinen ja kokenut johtoryhmä. Yhtiöllä on selvä suunta ja strategia, jota hän tiimeineen lähtee toteuttamaan. Juha Niemelä on toiminut yhtiön toimitusjohtajana UPM:n ja Kymmenen fuusiosta alkaen vuonna 1996. Hänen johdollaan, ja varsin haastavissa olosuhteissa, yhtiö on saavuttanut merkittävän aseman maailmanlaajuisesti toimivana paperiyhtiönä. Muun muassa Haindl-kauppa ja UPM:n toiminnan aloittaminen Kiinassa ovat toteutuneet hänen toimiessaan yhtiön toimitusjohtajana.", UPM:n hallituksen puheenjohtaja Vesa Vainio toteaa.


Lisätietoja antavat:
Hallituksen puheenjohtaja Vesa Vainio, tavoitettavissa puh. 0204 15 0588, klo 16 jälkeen
Toimitusjohtaja Jussi Pesonen, puh.0204 15 0582


UPM-Kymmene Oyj
Viestintä
29.1.2004