FIM Metsä Erikoissijoitusrahaston perustaksi UPM:n metsätiloja

(UPM, Helsinki, 15.11.2016 klo 13.30 EET) - UPM ja FIM Metsä Erikoissijoitusrahasto ovat sopineet reilun 8 500 hehtaarin metsäkiinteistökaupasta. Ostetut tilat sijaitsevat Hyrynsalmella, Lieksassa, Paltamossa, Sotkamossa ja Vieremällä. Lisäksi kiinteistökaupan yhteydessä on solmittu pitkäaikainen puukauppa- ja metsäpalvelusopimus, joka varmistaa puutavaran menekin markkinahintaan kaikissa suhdannetilanteissa sekä metsien ammattimaisen ja suunnitelmallisen hoidon ostajan tavoitteiden mukaisesti. Tilat on myös liitetty UPM:n FSC®-ryhmäsertifikaattiin FSC® C 109750. Osapuolet ovat sopineet, että kaupan hintaa ei julkaista.

FIM Metsä Erikoissijoitusrahasto on FIMin hallinnoima uusi rahasto. S-Pankin omistama FIM tarjoaa yksilöllisiä ja monipuolisia sijoitus- ja varainhoitopalveluja yksityisasiakkaille sekä instituutioille. S-Pankki myy rahastoa S-Metsärahasto-nimellä.

"Metsä on hyvä sijoitustuote ja vähempiriskinen vaihtoehto esimerkiksi osakesijoittamiselle. Vaikka tulisi lama, metsän biologinen kasvu jatkuu", rahastonhoitaja Timo Hakulinen sanoo.

"Olemme myyneet vuosien ajan säännöllisesti yhtiön metsäomaisuutta osana kiinteistönjalostusta alueilta, jotka sijaitsevat kaukana tehtaistamme", metsäjohtaja Sauli Brander kertoo. "Tilat ovat hyvin hoidettuja talousmetsiä, joiden tuotto on hyvä. Siksi ne ovat kiinnostaneet monia erityyppisiä ostajia: jo metsää omistavia yksityishenkilöitä, metsää vakaana sijoituskohteena pitäviä yksityishenkilöitä sekä muita sijoittajia ja rahastoja. Olemme iloisia, että nyt myös FIM ja S-Pankki ovat liittyneet asiakkaidemme joukkoon", Brander jatkaa.

UPM:n metsäomaisuus Suomessa on nykyisellään noin 700 000 hehtaaria.

Lisätietoja antavat:
Myyntipäällikkö Riitta Väisänen, UPM, puh. 0400 546 690, sähköposti riitta.m.vaisanen@upm.com
Rahastonhoitaja Timo Hakulinen, FIM, puh. 041 4350 881, sähköposti timo.hakulinen@fim.com

UPM, Mediasuhteet
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Paper ENA ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 19 600 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi

FIM tarjoaa yli 20 vuoden kokemuksella yksilöllisiä ja monipuolisia sijoitus- ja varainhoitopalveluja. Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella, Turussa sekä Tukholmassa sijaitsevien toimipisteiden lisäksi palvelemme asiakkaitamme kattavasti verkossa. Kokeneet sijoitusalan ammattilaisemme palvelevat niin yksityissijoittajia, yrityksiä ja yhteisöjä kuin keskeisiä instituutioita. FIM on osa suomalaista S-Pankkia.

Seuraa UPM:ää: Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | upmbiofore.fi